perjantai 20. toukokuuta 2016

Takaisin kotiin ja muita kuulumisia

Pääsiäisen jälkeen blogi on viettänyt "vähän" hiljaiseloa kun mun elämässä on kerennyt tapahtua niin paljon asioita tässä välissä että aika ja energia ei ole riittänyt tänne asioista kirjoittelemaan. Motivaatiokin blogin kirjoittamista kohtaan on ollut vähän hukassa, kun omat taidot ei riitä sellaisen blogin pitämiseen, jonka itse haluaisin. Ajattelin nyt kuitenkin tulla päivittelemään tänne kuulumisia ja muokata blogia sitten myöhemmin kesällä taas enemmän oman näköiseksi kunhan viimeisetkin koulujutut on tehty.
Huhti-toukokuun vaihteessa riitti säpinää kun oli koulutöiden palautuksia, opiskelija wappu alkoi ja muutto kolkutteli ovelle. Irtisanoin siis kesäksi asuntoni Oulusta ja muutin kesän ajaksi takaisin kotiin kesätöiden takia ja syksyllä olisi taas muutto uuteen asuntoon. Tällä hetkellä mun kaikki 60 neliön kaksion tavarat on ahdettu yhteen huoneeseen, joka näyttää lähinnä tetris peliltä.

1.Toukokuun alussa mulla alkoi myös loma ainakin siltä osin että enää ei tarvitse ennen syksyä käydä kouluhommien puolesta Oulussa kuin kerran. Päätettiin juhlistaa äitin kanssa vuoden kovaa uurasta syömällä Gracevillessä. 
2.Loman alkajaisksi käytiin mun yhden päivän kesälomalla kävelemässä Huuhkajan kierros. Hellettä oli +21, mutta reitiltä löytyi silti lunta.
3.Toissa viikonloppuna ehdittiin käydä käydä myös mökkeilemässä ja juhlimassa ystävän syntymäpäiviä.
4. Ehkä parasta kotona asumisessa on se että saan viettää Minnin kanssa taas aikaa. 

Niinkuin aijemmin mainitsin mulla alkoi tosiaan kesätyöt taas Olvilla ja koska teen kesän kolmivuorotyötä tuli minustakin reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa autonomistaja.