torstai 11. syyskuuta 2014

Miniloma murun kanssa

Viime keskiviikkona sain mielenkiintosen ilmoituksen. T ilmoitti että lähdetään perjantaina viikonloppu reissulle "jonnekkin". Määränpää oli salaisuus ja niin perjantaina koulun jälkeen sitten lähdettiin ajelemaan kohti tuntematonta. En oo varmaan ikinä ollu niin pihalla ja jännittynyt reissuun lähtiessä kuin nyt. Onneksi oli kuitenkin autossa hermojen rauhoittaja ;) Oulussa sitten sain käskyn laittaa navigaattorin päälle ja matkan määränpää alkoi hahmottua mullekkin.  T vei mut siis viikonlopuksi Oulun Edeniin rentoutumaan. Yllätys oli todella ihana ja viikonloppu onnistunut. Syötiin reissussa hyvin, lilluttiin kylpylässä, käveltiin meren rannassa ja ihan vaan löllöiltiin. Sunnuntaina pois tullessa piipahdettiin vielä Hailuodossa katselemassa maisemia. Oli huikee paikka vaikkain vähän tuulinen. Hailuoto taitaakin olla seuraava matkakohde meille ;). Viikonlopun aikana ei tarvinnut miettiä yhtään koulujuttuja mikä oli tosi rentouttavaa ja nyt jaksaa sitten vetää loppu kirin ennen ensiviikolla alkavia kirjoituksia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti