keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Facebook muistutteli minua vuoden vaihtumisesta ja kehotti katselemaan oman vuosi katsaukseni. Facebookin vuosikatsaus ei ehkä antaisi oikeaa kuvaa vuodestani. Vuosi 2015 on ollut suurten muutosten, kovan työn ja onnistumisten vuosi. Kun vuosi sitten mietin tätä vuotta, edessäni oli abi-kevät, Tuomaksen armeija, ylioppilaskokeet ja pääsykokeet, sekä suuri ja tuntematon tulevaisuus. Vuoden ensimmäiset kuukaudet olivat minulle todella raskaita koulustressin ja inttileskeyden keskellä, mutta niistäkin selvittiin ihanien ystävien tuella. Ylioppilaskokeiden jälkeen alkoi stressi pääsykokeista. Kaikki tuo kevään stressi kuitenkin palkittiin sillä ensin sain valkolakin päähäni toukokuun lopulla ja heinäkuussa sain tiedon opiskelupaikastani Oulussa. Pääsin opiskeleman unelma ammattiani ja edessä oli muutto omaan kotiin. Ensimmäinen syksy Oulussa on hurahti vauhdilla, vaikka elämä ei aina ollutkaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Uuten kaupunkiin ja kouluun tottuminen vei aikansa ja välillä tunsin itseni todella yksinäiseksi ja podin kovaa ikävää kaikkea sitä kohtaa mikä jäi Savoon. Pikku hiljaa elämä Oulussa lähti kuitenkin rullaamaan ja sain ihania ystäviä ja en voisi olla tyytyväisempi valitsemaani koulutukseen.Vaikka vuosi 2015 sisälsi paljon iloisia asioita, oli se myös ehkä yksi elämäni raskaimmista vuosista. Koulustressi oli todella kova, inttileskeys, etäsuhde, koti-ikävä ja rakkaan ystävän kuolema meinasivat välillä viedä voimat kokonaan. Silti seison tässä nyt. Raskas vuosi opetti ja antoikin minulle paljon. Olen varmasti vahvempi ja viisaampi kuin vuosi sitten ja valmiina ensi vuoteen!
Hyvää uutta vuotta kaikille sinne ruudun taakse!





tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulu 2015

Joulu ja joulunpyhät on vietetty ja paluu "arkeen" on jo tapahtunut. Minun kuten monen muunkin koululaisen kohdalla oikeaan arkeen paluu tapahtuu vasta 2 viikon päästä, joten löysällä aikataululla mennään vielä. Meidän joulu sujui hyvin perinteisesti. Jouluaattona söimme hyvää jouluruokaa, katsottiin lastenohjelmia, käytiin joulukirkossa, avattiin lahjat ja käytiin kuutamokävelyllä illalla hautausmaalla. Muuten joulunpyhät hurahtivatkin hirveää kyytiä ohi, kun seilasimme Tuomaksen kanssa paikasta toiseen. Aika tuntuu muutenkin menevän hirveää kyytiä. Tuntuu siltä että lomani alkoi vasta ja nyt se on jo puolessa välissä ja 2 viikon päästä olisi paluu takaisin koulunpenkille, tosin vain viikoksi mutta kuitenkin. Sitä ennen kuitenkin aijon vielä nauttia Savon lumisista maisemista ja juhlia uutta vuotta hyvässä seurassa!






torstai 17. joulukuuta 2015

Arkihuolesi kaikki heitä...

Blogi on elänyt aikalailla hiljaiseloa mun koulukiireiden takia, sillä tässä välillä oli pari todella tiukkaa viikkoa kun kaikkien koulutehtävien palautus oli lähes samaan aikaan. Tuon rysiksen jälkeen oon vaan nauttinut omasta ajasta ja yhdessä olosta rakkaiden ihmisten kanssa, samalla viimeistellen viimeisiä koulujuttuja. Nyt kaikki koulujutut on kuitenkin tehty ja mulla alkoi maanantaina joululoma. Oon nyt pari päivää lähinnä keskittynyt lepäämään ja rentoutumaan ja viettänyt paljon aikaa meidän koirien kanssa (muutakaan seuraa ei oo tarjolla :D). Joululoman tavoitteena mulla olis nähdä mahdollisimman paljon rakkaita ihmisiä ja viettää nimenomaan sitä stressitöntä aikaa ennen kuin tammikuussa alkaa taas se kouluarki ja aikaa kaikelle muulle on huomattavasti vähemmän. Arkena väsymys ja ajanpuute on hyvä syy eristäytyä muista ihmisistä, eikä viikonloppuna tule lähdettyä mihinkään kun on vihdoinkin aikaa vain olla. Tänä vuonna olen kuitenkin havahtunut ajatukseen siitä että koskaan ei tiedä milloin näät sen tärkeän ihmisen viimeisen kerran. On siis tärkeää viettää aikaa niiden läheisten kanssa keitä täällä vielä on, siksi aijonkin nyt lomaillessani käyttää jokaisen mahdollisuuteni nähdä rakkaitani. Teethän sinäkin niin?