torstai 17. joulukuuta 2015

Arkihuolesi kaikki heitä...

Blogi on elänyt aikalailla hiljaiseloa mun koulukiireiden takia, sillä tässä välillä oli pari todella tiukkaa viikkoa kun kaikkien koulutehtävien palautus oli lähes samaan aikaan. Tuon rysiksen jälkeen oon vaan nauttinut omasta ajasta ja yhdessä olosta rakkaiden ihmisten kanssa, samalla viimeistellen viimeisiä koulujuttuja. Nyt kaikki koulujutut on kuitenkin tehty ja mulla alkoi maanantaina joululoma. Oon nyt pari päivää lähinnä keskittynyt lepäämään ja rentoutumaan ja viettänyt paljon aikaa meidän koirien kanssa (muutakaan seuraa ei oo tarjolla :D). Joululoman tavoitteena mulla olis nähdä mahdollisimman paljon rakkaita ihmisiä ja viettää nimenomaan sitä stressitöntä aikaa ennen kuin tammikuussa alkaa taas se kouluarki ja aikaa kaikelle muulle on huomattavasti vähemmän. Arkena väsymys ja ajanpuute on hyvä syy eristäytyä muista ihmisistä, eikä viikonloppuna tule lähdettyä mihinkään kun on vihdoinkin aikaa vain olla. Tänä vuonna olen kuitenkin havahtunut ajatukseen siitä että koskaan ei tiedä milloin näät sen tärkeän ihmisen viimeisen kerran. On siis tärkeää viettää aikaa niiden läheisten kanssa keitä täällä vielä on, siksi aijonkin nyt lomaillessani käyttää jokaisen mahdollisuuteni nähdä rakkaitani. Teethän sinäkin niin?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti