sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tuleeko tästä kaupungista toinen koti?

Tasan 6 kuukautta ja 6 päivää sitten minusta tuli virallisesti oululainen. Silloin alkoi mun vuokrasopimus täällä ja muutamaa viikkoa myöhemmin alkoi koulukin. Asunnon ja koulun lisäksi mulla ei kuitenkaan ollut oikein mitään muita sitoumuksia täällä ja syyslukukaudella suuntasinkin melkein jokaisella vapaalla takaisin Savoon. Tänä vuonna rytmi on kuitenkin vähän muuttunut. Vaikka koti-ikävä onkin välillä todella kova, olen alkanut pikku hiljaa viihtymään paremmin Oulussa. Välillä on ihan mukavaa olla viikonloppuja Oulussa ja olla kuluttamatta kuutta tuntia viikonlopusta matkustamiseen. Tänä viikonloppuna mä olin koko elämäni aikana koko viikonlopun ihan yksin! Onneks olin listannut itselleni hirveän listan tekemistä niin viikonloppu meni suhteellisen nopeasti yksinäänkin. Alkuviikosta tein myös mun ensimmäisen vapaa-ajan sitoumuksen tänne Ouluun ja ostin vihdoin ja viimein salikortin Sportello Fit:iin. Moni tuttu oli kehunut mulle sitä salia ja sen läheisen sijainnin takia päätin nyt ostaa sinne salikortin, enkä kyllä muutaman treeni kerran jälkeen kadu ollenkaan! Näin jälkeenpäin harmittaa etten ostanut salikorttia aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tein tänään laskiaispulli joista ei kyllä tullut ihan äidin tekemän näköisiä...Maku on kyllä ihan oikea mutta ulkonäkö aika kauhea. Mutta hei oppia ikä kaikki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti