keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Maaliskuun kuulumisia

Tää kevät ja varsinkin tää maaliskuu on mennyt hirveen nopeesti! Tuntuu että on ollu hirveesti tekemistä, mutta puhelin kuvissa ei hirveesti ollutkaan mitään. Se kertoo ehkä jotain siitä, että suurin osa mun ajasta on mennyt kouluhommien parissa yllätys, yllätys.. Nyt suurin osa kursseista alkaa olla loppu ja kurssisuoritusten palautus- ruljanssi hetkeks ohi. Esseitä ja muita kouluhommia mun pitää edelleenkin vääntää, mutta ei yhtä tiiviillä tahdilla kun tuossa aiemmin. Kouluhommien lisäks oon kuitenkin kerennyt tehdä jotain muutakin. Tässäpä 8 kuvaa mun maaliskuulta:
1. Itsenäisen opiskelun viikolla kävin autokoulussa ajamassa 2 ja 3 vaiheen loppuun. Hirveesti en uutta oppinu, mutta onpahan käyty.
2&4 Käytiin Tuomaksen kanssa hiihtelemässä metsäsuksilla. En ollut koskaan ennen kokeillut muita kuin normaalisuksia, mutta omasta mielestäni ainakin osasin ihan hyvin hiihtää noilla kahden metrin lankuillakin
3. Tää kuva kuvaa niin hyvin mun perus perjantaina ja sunnuntaita. Valtion rautateillä siis matkalla "lomalle" ja Sukevalle.
1. Olin pari viikkoo sitten äitin ja isän luona koiravahtina ja vietettiin Moskun kanssa aika rentoo aamua sängyssä. Muut koirat sai tyytyä lattiapaikkoihin, että vanhus sai omaa aikaa
2.Tuomaksen ja mun taidonnäyte : kinkkupiirakka soveltamalla Valion ja äitin reseptejä oman maun mukaan.
3. Ostin vihdoin itselleni tuon Leviksen paidan pitkän harkinnan jälkeen. Aika massaa, mutta pakko oli saada
4. Uusia reenivaatteita ja monia salilla kulutettuja tunteja. Oon nyt parin viikon sisään taas aktivoitunu vähän ton salilla käynnin suhteen mun pienen lomailun jälkeen. Tänään pääsin myös kauden ekalle juoksulenkille luontoon, kun jalkakäytävät alkaa olla sulat. Aika siirtyä siis suksilta lenkkareihin ja pururatoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti